Olipa aika ruma kirjoitus tuo edellinen. Piti nyt, kun on (muka) hetki aikaa, tulla kirjoittamaan edes jotain, että tuo saisi jäädä jo historiaan. Olen huomannut ärsyyntyväni nykyään niin kovin helposti. Se ei oikeastaan ole mikään hyvä juttu. Syitä siihen voi vain arvuutella... Stressi, väsymys, liikunnan puute, hormonit, hammaspeikot...?

Tänään jäkätin taas miehelle jäkättämästä päästyäni. En edes tuntenut huonoa omaatuntoa, läyskytin vaan. Onneksi hän osasi suhtautua siihen mainiosti: meni sänkyyn ja hetken päästä pyyteli muakin sinne halimaan. Äyskäisin tietysti kulmat kurtussa: "No et sä mua sinne halua, kun mä vaan jäkätän koko ajan!"  "Haluunpas",  kuului. "Ai miks?" "No just siks." Siihen ei voinut enää äyskäistä mitään takaisin...

Harmi että pöytäjalkapallopeli oli tänään varattu.