Olen yliopiston kirjastossa ja täällä soivat kännykät - jatkuvasti. Kieltomerkeistä huolimatta ne vain soivat. Mistä voi johtua, että ihmisten on niin vaikea oppia käyttämään sitä pientä kommunikointivälinettä sivistyneesti? Toivon, että kännyöykkärit ovat minun sukupolveani ja sitä vanhempia, jotka saivat ensimmäisen kännykkänsä vasta koulun jälkeen tai ylioppilaslahjaksi. Toivon, että nuoremmalle sukupolvelle on teroitettu kännyköiden toisia huomioiva käyttö jo koulun penkillä. Tähän olen ainakin itse sijaistaessani pyrkinyt ja aion pyrkiä myös valmistuttuani.

Ajattelevatko ihmiset, että muita ei haittaa jos se mission impossiblen tunnari ihan vähän aikaa vaan soi, kun siihen kuitenkin vastaa ripeästi. Joo ei se muuten haittaisikaan, mutta kun ihmisiä on tarpeeksi monta ja kaikkien puhelimet soi vain ihan vähän aikaa, niin kyllä se oikeastaan alkaa kasvattaa jonkinmoista kohoumaa otsaluuhun pikkuhiljaa. Eivätkö ihmiset muka kuule tai näe, että joku soittaa, jos laittavat kapulansa vaikka edes piippaukselle lukemisen tai päätetyöskentelyn ajaksi.

Vai ovatko ihmiset tärkeämpiä silloin, kun heillä soi puhelin? Olisihan se perin ikävää, jos kukaan muu ei huomaisikaan, kuinka tärkeä minä olen! Ihmisiä nyt vaan ärsyttää erilaiset asiat, eikä kaikkia voi ikinä miellyttää, mutta kännyöykkäröinti ei ole mitään muuta kuin huonoa käytöstä.

Mielentilaani ja tähän loppuun sopivat hyvin M. A. Nummisen erään biisin sanat:

"Perrrkele!"

(kipaleen nimen voitte arvata ihan itse...)

P.S. Jopa helpotti taas kun sai ihan rauhassa hetken avautua. Mistähän sais kännykän soittoääneksi aidon kuuloista koiran vinguntaa tai haukkua? Mä haluaisin sellasen. Pitää varmaan itse nauhottaa - kuka lainaa koiraa?
No niin, ja takaisin pohtimaan käyttäytymistilaa...