Päätin aloitta blogin, koska elämäni on tällä hetkellä niin kovin antisosiaalista, ja ennen kaikkea hiljaista. Toisin sanoen, olen yliopiston tutkintouudistuksen opintoputkessa ja opiskelen kuin hullu valmistuakseni kesään 2008 mennessä (eli takaraja vanhan tutkintomallin mukaan suorittaville opiskelijoille). Tämä tarkoittaa kohdallani sitä, että vietän yliopistolla 12 tuntisia päiviä useampana päivänä viikossa - käyn kursseilla, teen tehtäviä tietokoneella tai luen kirjastossa. Lähes kaikkialla on oltava ihan hys hys vaan, joten jo oman mielenterveyteni kannalta koen tärkeäksi avata jonkun purkautumislinjan ulkomaailmaan. Sitä paitsi opiskelen tällä hetkellä sivuainetta oman tiedekuntani ulkopuolella, joten kaveeraukset näiden (sinänsä kyllä ihan mukavien) heebojen kanssa ovat jääneet jo ajan vähyydenkin takia melko alkeelliselle asteelle.

Toivon tämän blogin ennen kaikkea auttavan minua itseäni oman elämäni ymmärtämisessä, kun tilanne työn alla olevien asioiden kasaantuessa näyttää aika ajoin lähestulkoon toivottomalta. Tarkoituksenani ei ole niinkään puida elämäni ankeuksia, vaan luoda siihen ehkä tätä kautta jonkinlaisia valonpilkahduksia ja väriä arjen keskelle. Saapi nähdä kuinka onnistun!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Koen tarpeelliseksi kertoa myös hieman blogille valitsemani nimen taustoja... Lukioikäisenä teininä kirjoitin jonkin verran runoja, niin kuin varmasti moni muukin herkässä iässä oleva teinilapsi. Tuolloin luokassamme oli eräänä muotisanana "syyhky", mikä siis tarkoittaa jotain huonoa tai kehnosti toimivaa. Se on siis tavallaan adjektiivi. Ilmaisua käyttivät yleensä pojat, milloin lätkämailoistaan, tietokonepeleistään, elokuvista, kenties tytöistäkin mene ja tiedä. Koska sanojen sydän ja syyhky samanlaiset alut jostain syystä viehättivät minua - nuorta runoilijaa - päätin, että joskus vielä kirjoitan sellaisen runon, jonka nimeksi tulisi Sydämeni syyhky. Vuosien kuluessa sellaista runoa ei kuitenkaan koskaan syntynyt, ja runosuonikin tuntuu ikävä kyllä oman aikuisuuteni kyynisyydessä ehtyneen. Sanapari on kuitenkin säilynyt mielessäni jotenkin merkityksellisenä, joten enpä keksi blogilleni parempaa nimeä kuin se. Vaikka nimestä heijastelee tietty murheellisuus, niin se samalla kuitenkin tarkoittaa kaikkea sitä, mikä "on sydämelläni", eli toisin sanoen sitä, mitä haluaisin sieltä tavalla tai toisella jakaa muille - oli kyse sitten iloista tai suruista!