Eräs kirjoitus sai minut kaivamaan 10 vuotta vanhan päiväkirjani lukulampun alle ja nyt seuraa sitten nuorta runoutta. Pakko kierrättää näitä vanhoja, kun kalkkiutuneissa runosuonissa on ollut vakava tukos jo pidemmän aikaa...

---------------
Olisitpa kanssani tämän hetken,
kun pimeyden pedot ojentelevat tassujaan,
kavaluuden käärmeet kurottelevat kohti,
mittaamattomuuden mörrimöykky istuu kuusensa alla
ja intohimon irvipeikko kuiskii korvaani.
Olisitpa aina luonani sen hetken.  
---------------

Ja sitten S-runo, jonka taustalla on kyllä ihan oikeita ajatuksiakin ässien lomassa:

Silittäisitkö sieluani sinisellä siivellä.
Sulkisitko suuni sumuisiin suudelmiin.
Syventyisitkö sydämeni synkkään sykkeeseen.
Sallisitko sanomattomat salat.
Selvittäisitkö sellaisenaan sekavan seittini.

Säikähtäisitkö säälimättömiä särmiä?
Sopisitko sormieni soihtuihin?
Sohin säpäleiksi sen saatanallisen syyn.
Suudellakseni sinua.
---------------

Ja vielä yksi pieni:

Unissani paketoin sinua
         joulupaperiin,
enkä voinut sille mitään
    kun minulle ei riittänyt peittoa.
Olit niin iso paketti!